Vihjeet 20.6.2021

Lähtö 1 - A: 4 B: 7,8,5,6
Kylmäveristen Nordic Cupin kärkinimet ovat erottuneet muista jo kilpasarjan puoliväliin mennessä. 4 Lystilän Lento ei ole kohdannut parempaansa sitten tammikuun ja jatkaa suurena suosikkina. Ruuna sai kahdessa viime osalähdössä hyvän vastuksen numerolta 7 Lumi-Rami, mutta jyräsi molemmilla kerroilla tämän ulkopuolelta väkisin voittoon. Hevosten ero maalissa ei ollut viimeksi kovin suuri, ja Lumi-Rami voi pystyä pienellä parannuksella katkaisemaan Lystilän Lennon voittoputken. Lumi-Rami edennee tässäkin aikaisin johtopaikalle ja saa pahimman haastajansa rinnalleen viimeistään kirikierroksen alussa. 8 Niemen Julius on oikein hyvä viisivuotias ja pystyy tekemään kesän aikana sarjanousua, mutta tässä tehtävässä kahdelle kovalle suosikille pärjääminen yllättäisi. Kajaanin osakilpailussa ruuna ei pysynyt enää maalisuoralla kärkiparin peesissä.

Lähtö 2 - A: 7 B: 12,5,4,2,11,9,8
7 Guilty Pleasure nappasi reilu viikko sitten Bodenissa kolmannen montévoiton putkeen. Ruuna nousi keulahevosen takaa loppukurviin mentäessä toiselle radalle ja puristi kiihtyvässä vauhdissa päänmitan voittoon. Edellinen Rovaniemen voitto lohkesi ylivoimaisella suorituksella pitkältä takamatkalta. Ruuna eteni kiripuolikkaan alussa ulkokautta keulaan ja karkasi samassa muilta. 12 Anaheim Kemp ei pystynyt nousemaan viimeksi pitkältä takamatkalta mukaan kärkiporukkaan. Nyt ruuna on paljon paremmin sarjassa sisällä. Ruuna teki edellisessä kärrylähdössä lupaavan suorituksen ilman kenkiä ja olisi tässä samalla balanssilla vakava uhka suosikkivoitolle.

5 Flynn Boko ei riittänyt Kuopion montén SM-karsinnassa parempaan, mutta osoitti kuntonsa menemällä täyden matkan 15,5-vauhtia läpi. Oulun karsinnassa ruuna laukkasi loppukurvissa mahdollisen totosijan. Edelle rankattu kaksikko on vaikea voitettava, mutta muuten lähtö näyttää ruunalle sopivalta. Ylivieskassa tasaisella juoksulla voittoon puristanut 4 Tiia Tempest on epäkiitollisen tehtävän edessä, kun isorahaiset joutuvat antamaan vain 20 metriä tasoitusta. Voitto vaatii parannusta viime suorituksista.

Lähtö 3 - A: 11,5 B: 8,7,3,1,9,4,2
11 Mr Charger eteni Seinäjoella aikaisin keulan rinnalle ja kesti 14,5-vauhtisella kirikierroksella vahvasti totosijalle. Edellinen voitto tuli helpommassa lähdössä samalta juoksupaikalta. Ruuna on ottanut volttilähdöissä lähtölaukkoja, mutta auton takaa matkaan pääseminen vaikuttaa onnistuvan paljon helpommin. Viime kerran tasoinen meno riittää tässä porukassa pitkälle. 5 Redberry eteni viimeksi ylisarjassa neljännestä ulkoa kakkoseksi ja oli vähintään yhtä hyvä kuin edellisessä voittostartissa. Tamma on jälleen mukana huonosti istuvassa sarjassa, mutta riittää viime otteiden perusteella silti korkealle.

8 Power Downhill otti Härmässä uransa avausvoiton kulkemalla alusta loppuun tasaista 17-vauhtia. Kajaanissa ori eteni Nuorten Sarjassa ulkokautta kakkoseksi ja paransi jälleen ennätystään. Vastus ei ole noihin kisoihin verrattuna pahan näköinen, mutta lähtöpaikka voi tuottaa ongelmia juoksunkulkuun. 7 Revolution Wheels sai viimeksi ehjän startin, mikä oli taustajoukoille varmasti se tärkein asia. Itse suoritus kolmannesta sisältä oli tasainen. Uransa lupaavasti aloittanut tamma pystyy parantamaan ja nappaamaan tässä totosijan.

Lähtö 4, Toto4-1 - A: 9 B: 2,6,1,8,5,7,4
9 Riksun Tähti on lähellä jatkaa voittoputkeaan sadan metrin pakista huolimatta. Tamma on voittanut viime aikoina lähtöjä hieman lyhyemmiltä takamatkoilta ylivoimaisilla suorituksilla. Kahdessa viime startissa se kuroi takamatkansa umpeen jo avauskierroksen aikana ja purjehti päätöskilometrillä helposti ykköseksi. Näin pitkältä pakilta voittaminen voi vaatia uusia ennätyslukemia, mihin Riksun Tähdellä on varmasti varaa.

2 Hissun Camilla otti Joensuussa heti keulat ja nykäisi saman tien kymmenien metrien eron muuhun porukkaan. Tamma laukkasi ensimmäisellä takasuoralla, mutta selvitti sujuvasti raville ja karkasi muilta jo ennen päätöspuolikasta. Suosikilta karkuun juokseminen vaatii ehjän suorituksen ja vielä hieman viime kertaa kovempia vauhteja. 6 Markantti palasi Kajaanissa tauolta ja tippui toisesta ulkoa lopussa kärkiparin kyydistä. Tamma ylsi heti lähelle omaa ennätystään ja taistelee tässä pienellä parannuksella himmeästä mitalisijasta. 1 Hissun Liisi pystyy ajallisesti nähtyä parempaan heti kun laukat saadaan pysymään poissa. Tamma juoksi viimeksi keulassa ja kadotti ravinsa kierros juostuna, kun ulkoa tuli kunnolla painetta.

Lähtö 5, Toto4-2 - A: 8,11,12 B: 6,9,7,1,3,4
Lähes kaikki pelihevoset olivat lähtörata-arvonnassa epäonnekkaita. 8 Hesiod ei ole ollut tällä kaudella parhaimmillaan ja arvottiin kasiradalle, mutta starttaa silti niukkana suosikkina. Ruuna nousi viimeksi hidasvauhtisen alkumatkan jälkeen toiselle ilman selkää ja näytti maalisuoran alussa haastavan keulavoittajan, mutta tipahti kalkkiviivoilla neljänneksi. Uumajan kakkossijaan päättyneessä lähdössä mentiin jo matkalla reipasta, ja Hesiod eteni maalisuoralla ulkokautta voittajan tuntumaan. Viime starteissa näytetty kunto riittää Lapin avoimissa sarjoissa pitkälle, eikä kasirata ole kelpo avaajalle ratkaiseva haitta.

11 Top of the World kärsii nopeana lähtijänä takarivin paikasta merkittävästi. Ruunalla ajettiin Rovaniemen startti samoista lähtöasemista kengät jalassa, eikä se kyennyt parantelemaan kirivaiheessa ulkoradoilla. Kajaanissa mentiin taas avojaloin, ja ruuna eteni harvasta porukasta maalisuoralla kolmanneksi. Tämä tehtävä on periaatteessa helpompaa tasoa, mutta takarivin paikan vuoksi lähtö saatetaan ajaa kengät jalassa ”välistarttina”. 12 Shotproof jäi Kajaanissa sisäradalle pitävään pussiin, ja sen startin voi suosiolla unohtaa. Edellisessä kilpailussa ruuna sai tulla kolmannesta sisältä vapaasti ja nappasi 75-tasolla rahasijan. Ruuna kohtaa noita startteja helpomman vastuksen, mutta on surkeista lähtöasemista väkisinkin muiden armoilla. 6 Venerdi avaa auton takaa kovaa ja voi saada ison edun moneen kovaan vastustajaan nähden jo lähtösuoralla. Antti Ojanperän tallista 75-tasollakin menestynyt ruuna on mielenkiintoinen lisä Lapin yläsarjoihin.

Lähtö 6, Toto4-3 - A: 4,10,5 B: 3,6,11,1,8,9,12
4 Amanda Rose saa niukan suosikin aseman, vaikka viime startti ei tuonut menestystä. Tamma eteni alkumatkasta kolmatta pitkin toiselle ilman vetoapua, eikä pysynyt enää loppukurvissa parhaiden vauhdissa. Seinäjoen esitys oli loistava, kun Amanda Rose ehti mailin voltissa takamatkan takarivistä kanuunakirillä voittoon. Tamma avaa auton takaa suhteessa hitaammin kuin voltista, mutta tuskin jää nelosradalta täysin muiden jalkoihin. 10 Roofer aloitti Jouko Kankaan tallista lupaavalla suorituksella. Ruuna sai kolmannesta sisältä sujuvat kiriväylät ja oli positiivinen, vaikka ei pystynyt haastamaan keulavoittajaa tosissaan. Parannusta on lupa odottaa.

5 Edfromed teki taulun molemmissa Laivakankaan starteissa hyvät suoritukset. Vieremällä ensimmäisen kurvin laukka pilasi mahdollisuudet. Ruuna avasi viimeksi seiskaradalta ihan reippaasti ja pystyy osallistumaan tässä keulakamppailuun. 3 Lionize oli viimeksi kolmannesta ulkoa vaikean tehtävän edessä, kun kärki veti ensimmäisen mailin maltillista tahtia. Ruuna kiri maalisuoran ulkokautta hyvin ja kiihdytti vauhtia perille saakka. Selvästi nousukuntoinen suoritus, ja nyt starttiväli on lyhyempi. 6 Nandino Ås ei pystynyt viimeksi 75-tasolla kärkeen takaa kirimällä, mutta oli edellisissä kilpailuissa positiivinen keulajuoksuilla. Nopealla tammalla on saumoja päästä porukan vetäjäksi tässäkin.

Lähtö 7, Toto4-4, Troikka - A: 4,7,1 B: 5,6,3,2,8
4 Vilma Lyydia avasi Kajaanin avoimessa montélähdössä alle 20-vauhtia ja piti jatkossa vauhdin puolireippaana. Tamma johti loppukurviin mentäessä parilla mitalla, mutta laukkasi pian ja joutui tyytymään epätasaisessa porukassa kolmosrahoihin. Ravilla Vilma Lyydia olisi pystynyt ainakin haastamaan lähdön kivenkovan suosikkiparin. Edellisessä kärrylähdössä tamma avasi kasiradalla alle 18-vauhtia, mutta ei saanut keulapaikkaa haltuunsa ja taipui lopussa taustalle. Lähtö näyttää nyt oikein sopivalta, ja voittoon on ehjällä suorituksella isot mahdollisuudet.

7 Tarun Tykki ei pystynyt parantamaan Rovaniemellä kirivaiheessa, kun keulahevonen lisäsi kunnolla tahtia. Oulun 75-lähdössä nähtiin positiivinen suoritus, kun ori seurasi ylivauhtisessa juoksussa H.V. Tuurin takaa kakkoseksi. Oikeana päivänään Tarun Tykki pystyy kirimään tässä porukassa kaikkien edelle. 1 Mopoheikki ei saanut viime kärrylähdössä keulan kannasta minkäänlaista kirisaumaa. Tässä taitaa olla aika kokeilla keulajuoksua, eikä alusta loppuun johtaminen olisi yllätys, vaikka sarjamääritys ja vähäinen hevosmäärä eivät suosi paaluhevosia. 5 Niemen Eemil luovutti Kajaanin montéssa maalisuoralla, mutta teki edellisessä startissa kärryt perässä oikein lupaavan suorituksen. Nopea ori pystyy juoksupäällä ollessaan paljoon.

Lähtö 8 - A: 5,3 B: 11,8,6,2,7,10,9,1,4,12
Elämänsä kunnossa jatkava 5 Fifth Avenue Vice ohitti viimeksi keulassa juosseen numeron 2 Beddinge's Pride selityksittä ja jatkaa suosikkina. Mika Jauhola sai odotella toisessa ulkoa kiriinlähtöä aina maalisuoran alkuun saakka, ja hevonen ratkaisi taistelun edukseen varmoin ottein. Beddinge's Pride on juossut kaksi kertaa pitkän tauon jälkeen ja pystyy parantamaan edelleen otteitaan. Nopealla avaajalla ei ole syytä vaihtaa keulataktiikkaa, vaikka johtopaikan pitäminen voi vaatia viime kertaa kovemman kiihdytyksen.

11 Outfield Ozzy kiersi Kajaanissa avauspuolikkaalla kolmatta pitkin keulan rinnalle, eikä jaksanut reipasta matkavauhtia perille saakka. Edelliskerralla ruuna haastoi Fifth Avenue Vicen tiukkaan kiritaistoon, mutta jäi kakkoseksi. Takarivin paikka pudottaa viisivuotiaan B-ryhmään. Myös 8 Kivarin Merengue sai huonon lähtöradan, mutta pystyy paikkaamaan asian lähtönopeudellaan. Kajaanin 75-lähdön kirivaihe meni liian vaikeaksi, eikä sijoitukseen tarvitse kiinnittää huomiota.

Lähtö 9, Troikka - A: 8,5,1 B: 4,7,10,6,3
8 Passin Liinu nappasi Rovaniemen Tammasarjan kolmosrahat etenemällä kolmossijalle juoksun varhaisessa vaiheessa. Tamma ei kyennyt maalisuoralla ohituksiin, mutta saa suorituksestaan hyvän arvosanan. Nopeus on Passin Liinun paras ase, ja sitä tarvitaan kasiradalta jo lähtösuoralla. Taulussa näkyvät voitot tulivat keulajuoksuila, ja johtopaikalle pääsemiseen näyttää olevan tässäkin hyvät saumat.

5 Nompparilla sai Ylivieskassa tarkan juoksun johtavan takana ja jäi maalisuoralla lopulta vaille kiritilaa. Tamma jäi aivan lopussa kärkiparista hieman, kun Mika Jauhola yritti päästä ulkokautta vapaalle ladulle. Rytminvaihdoskyky ei ole Nompparillan parhaita puolia, ja voimia jäi varmasti käyttämättä. Tämän lähdön voittaminen on mahdollista vaikka keulan rinnalta. 1 Väylänvarren Heta ei saanut viime startissaan kirimahdollisuutta ja näytti kärkikolmikon takana hyvävoimaiselta. Tamman kunto riittää jo 30-ajan alitukseen, millä pärjää tässä tehtävässä pitkälle. 4 Hullupoika starttaa yleensä volttilähdöissä ja pitkiltä takamatkoilta, jotta alussa ravilla pysyminen onnistuisi. Auton takaa laukkariski on merkittävä. Kuntopuolen näytöt riittäisivät aivan kärkeen.

Lähtö 10 - A: 9,12,8 B: 2,1,11,4,5,7,10,6
9 Hilda Price otti uran avausvoittonsa toiselta ilman vetoapua vakuuttavasti ja laukkasi Rovaniemellä mahdollisuutensa ensimmäisen kaarteen jälkeen. Mikäli tamma ravaa ja suorittaa edes samalla tasolla kuin voittojuoksussaan, nousee se kirivaiheessa mukaan kärkitaistoon. Myös 12 Ring of Truth pilasi viime starttinsa alkumatkan laukkaan. Sen uran avausvoitto tuli keulajuoksulla vauhtia loppuun asti kiihdyttäen. Ruuna osaa avata hyvin, jos voltin vitonen ei tuota ongelmia. 8 Make A Winner H.C. juoksi viimeksi kolmannessa ulkona ja menetti 800 jäljellä ahtaassa paikassa vauhtiaan samalla kun kärki iski kaasun pohjaan. Ruuna eteni vielä niukasti kolmanneksi ja pystyy vastaavana tässäkin totosijalle.

Lähtö 11, Troikka - A: 4,10 B: 1,9,5,11,12,2,3,6,7,8
4 Kaynote Windcape juoksi viimeksi keulasta tasaisella matkavauhdilla muilta jalat alta ja lasketteli hieman hidastuvassa vauhdissa varmaan voittoon. Tempun toistaminen ei yllättäisi millään tavalla, ja etenkin kun moni hyvä haastaja on arvottu takarivin lähtöpaikalle. Niistä 10 Chapitre Un on erittäin kovaluokkainen hevonen voittosummaansa nähden. Derbykarsinnassa kuudenneksi sijoittunut tamma aloitti pohjoisessa laukkastartilla, eikä hevosen vireestä ole selkeitä näyttöjä. Se täytyy silti huomioida peleissä aikaisin.

1 Quantum of Dream teki toukokuun ensimmäisessä startissa hyvän suorituksen toiselta ilman selkää, ja seuraavassa kisassa alun pieni laukka ja vaikea juoksunkulku olivat liikaa. Ruuna pystyy voittamaan hyvänä päivänä tätä kovempiakin lähtöjä. 9 Mas Commander oli kevään starteissa pääosin positiivinen, vaikka juoksunkulut eivät aina suosineet. Taukoa on kertynyt hieman, mutta vastuksen puolesta tehtävä näyttää ihan sopivalta. 5 Destiny Brodda avasi Suomen uransa etenemällä sisärataa pitkin kakkoseksi Kaynote Windcapen jälkeen. Hyvä totosauma tässäkin, jos kiihdytys onnistuu.


Toto4-vihjesysteemit (45 / 150 riviä)
9 Riksun Tähti (2,6)
8,11,12 + 6,9,7 (1,3)
4,10,5,3,6 (11,1)
4,7,1 + 5,6 (2,8)

Troikka L7 (20 riviä)
4
7,1,5,6,3
7,1,5,6,3

Troikka L9 (20 riviä)
8
5,1,4,7,10
5,1,4,7,10

Troikka L11 (18 riviä)
4,10,1
4,10,1
4,10,1,9,5

 


[Vihjeet: Teemu Hyvönen]

Puheenjohtaja

Markku Sadinmaa 
040 740 1107

 

Nuorisovastaava

Katja Blomberg
040 538 8943

Ratamestarit

Hannu Keskitalo 
040 687 2299

Martti Jänkälä 
0400 396 478

Länsi-Lapin Hevosystävät ry

Laivakankaan ravirata
Valtatie 961
95440 TORNIO

Puh. 0400 246 015
Sähköposti: info@laivakangas.fi