Artikkelit

Tulosta

Juoksuselostukset 6.8.2016 raveista

 
 SH Lähtö  1. *420-370-355-465, 1.p 500 (Hikkari)*
VIEKON MORTTI: Laukkasi alussa pitkäksi. Ravissa oli muutenkin sanomista.
HOVIN HAASTE: Matkasi toisessa sisällä lähimpänä keulan karkulaista. Puristi maalisuoralla tasaisesti kakkoseksi. OK
RAPSUN TÄHTI: Laukkasi lähtöön ja uudelleen 1. kurvissa.
KUMIUKKO: Eteni keulaan 1600 ennen maalia ja veti selvällä erolla muihin. Kadotti ravinsa päätöspuolikkaalla ja otti lopulta kolme pientä laukkaa, joista pisin maalisuoralla. Tippui kakkoseksi ja hylättiin jälkikäteen. OK
TÄHTISEN TOIVO: Laukkasi keulasta 1600 ennen maalia pitkäksi. Jatkoi sijalla viisi ja taipui kiripuolikkaalla.
A.K. WIKTOR: Laukkasi lähtöön ja tippui pysyvästi taustalle.
HIKKARI: Eteni toista rataa pitkin ilman selkää harvassa porukassa. Siirtyi maalisuoralla johtoon ohi haparoivan keulahevosen ja otti varman voiton. OK
POHJATUULI: Laukkasi keskijoukoissa 1000 ennen maalia. Lopetti taustalta vielä hyvin ja tavoitti hiljentänyttä kärkeä selvästi. OK+
TURENKI: Laukkasi kuutossijalta 1200 ennen maalia ja kirilenkin aikana kahdesti uudelleen.
ARVO-KAS: Eteni ensimmäisellä takasuoralla kakkossijalle, mutta laukkasi 1500 ennen maalia. Laukkaili jatkossa taustalla.
VILLI VIIMA: Laukkasi alussa pitkäksi.
TUURIN HELMI: Eteni laukkalähdössä nopeasti pääporukkaan 3. sisälle. Seuraili vakuuttamatta perille. OK-
HEMI: Laukkasi lähtösuoralla ja taustalla uudelleen 800 ennen maalia. Ravi oli hapuilevaa.
TÄHTI-PATE: Laukkasi taustalla 1700 sekä 1000 ennen maalia ja hylättiin
 
 SH Lähtö  2. *295-285-270, 1.p 500 (Lumi-Kukka)*
TAIGAN VIUHU: Matkasi 3. sisällä ja piti vauhtinsa asiallisesti perille saakka. OK
RYYNÄNEN: Laukkasi lähtöön ja tippui taustalle. Uusi laukkansa 400 jäljellä ja menetti pelin.
MAAREN TUULI: Laukkasi alussa ja tippui lopullisesti taustalle.
EKOTEKO: Laukkasi lähtöön ja takajoukoissa uudelleen 700 jäljellä.
LUMI-KUKKA: Avasi hyvin ja eteni keulaan 1200 ennen maalia. Veti reipasta ja nappasi selvän voiton. >
TOKKERI: Jäi heti alussa kärjestä, eikä tavoittanut enää parhaita. Vauhdit eivät vain riittäneet. OK
KUURITSA: Nousi 4. sisältä viimeisellä takasuoralla toiselle ja puristi maalisuoralla kakkoseksi. OK+
KARISMAN TOPI: Avasi ulkoa kovaa ja otti ensimmäiset keulat. Jatkoi johtavan takana ja taipui päätössatasella selvästi. OK-
 
 LV Lähtö  3. *140-150-170-195, 1.p 500 (Finish Them)*
EVIL EYES: Juoksi toisella ilman selkää ja 3. sisällä. Eteni viimeisellä takasuoralla kakkoseksi ja piti vauhtinsa ihan hyvin, mutta jäi aivan lopussa ulos totosta. OK+
FINISH THEM: Avasi keulaan ja veti heti kovaa vauhtia. Hiljensi loppua kohti, mutta vastasi varmaan voittoon. >
SAMBA PA TI: Matkasi lähimpänä keulan karkulaista. Taipui kovaan vauhtiin viimeisellä takasuoralla. OK-
ART OF WAR: Matkasi vauhtijuoksussa sisärataa pitkin keskijoukoissa ja tuli tasaista tahtia perille. OK-
AKSELI WINNER: Laukkasi 1. kurvissa pitkäksi.
QUASIMODOR: Jäi alussa hieman ja eteni jatkossa sijalla neljä pääosin toista rataa pitkin. Nousi maalilinjalla kolmanneksi. OK+
FORASTERO: Poissa.
PIMI LABEL: Laukkasi takajoukoissa sisäradalla 800 ennen maalia ja jäi taustalle.
PROTOTYPE: Nousi kaukaa takaa kolmannelle 800 ennen maalia. Ei tavoittanut kärkeä, mutta eteni asiallisesti rahoille. OK
STONE CAPES LORD: Juoksi toista rataa pitkin taustalla ja taipui loppua kohti selvästi. <
BIG BRAVE: Matkasi 3. ulkona repaleisessa porukassa ja eteni kirikierroksella sisäkautta. Nousi maalisuoralla ulos ja lopetti hyvin kakkoseksi. >
 
 LV Lähtö  4. *120-180-130, 1.p 500 (Bessie Bliss)*
SIMON SHOWTIME: Avasi hyvin ja sai paikan 3. sisältä. Löysi vapaata sata ennen maalia ja kiri kovaa maaliin. Varaa jäi. OK+
BESSIE BLISS: Juoksi kuolemanpaikalla avauksen jälkeen rauhoittuneessa vauhdissa. Lipui päätössatasella varmasti kärkeen. >
S.S. ELIT: Avasi keulaan ja jatkoi 2. sisällä. Taipui lopussa hieman. OK-
LAS VEGAS: Sai edetä 2. ulkoa lopussa sujuvasti ja nappasi rahasijan. OK
MISS SOUTHWIND: Pitkä lähtölaukka.
ZARRINE KEMP: Laukkasi lähtöön ja tippui 5. ulos. Nousi kiriin 700 jäljellä ja eteni kärkiparin rinnalle, mutta taipui lopussa hieman. Hylättiin jälkikäteen. OK
WINNINGBYLENGTH: Sai 4. sisältä tilat vasta päätössatasella ja ehti tulisella kirillä rahoille. OK+
CARLOS SHADOW: Eteni alussa ulkoa keulaan ja rauhoitti avauksen jälkeen tahtia tuntuvasti. Taipui maalisuoran taistossa kakkoseksi. OK+
BENZIN: Juoksi 3. ulkona ja yritti maalisuoralla ulkokautta, mutta tehtävä oli vaikea kärjen lähdettyä alta pois. OK
MESLON: Nousi 5. sisältä loppukurvissa kolmannelle, mutta ei edennyt kiihtyvässä vauhdissa yhtään. OK-
EL ACID: Nousi 4. ulkoa selässä kolmannelle 600 ennen maalia. Kiri kiihtyvässä vauhdissa kovaa perille ja ehti kolmanneksi. >
 
 LV Lähtö  5. *150-160-150, 1.p 500 (Samuel Ray)*
SANDBAR'S JOY: Otti lyhyen lähtölaukan ja uuden hypyn ensimmäisessä kurvissa.
BORUPS NICE: Avasi keulaan ja piti kiinni paikastaan. Taipui päätössatasella hieman ja tippui totosta. OK
VASIL VICTOR: Puristi johtavan rinnalta hyvin kakkoseksi. OK+
SILLAN SPRINGROSE: Taipui toisesta ulkoa viimeisellä takasuoralla. <<
ANNA'S BOY: Laukkasi alussa ja tippui porukan perälle. Nousi viimeisellä takasuoralla kolmannelle, mutta laukkasi 400 jäljellä uudelleen.
KINGLANE ART: Avasi kovaa, mutta ei päässyt keulaan ja jatkoi johtavan takana. Sai kiritilat päätössatasella ja eteni kolmanneksi. Varaa jäi ehkä hieman. OK+
NAOMI CARJAN: Avasi kovaa ja otti paikan 3. sisältä. Nousi päätöspuolikkaalla toiselle ja taipui ulos kärkiporukasta. OK-
SAMUEL RAY: Pakitteli alussa 6. ulos. Eteni lopussa sisäkautta, sai kiritilat maalisuoran alussa ja spurttasi varmaan voittoon. OK+
TURBO ASA: Jäi 1. kurvissa laukkaavan takana porukan perälle. Ei parannellut lopussa paljoa. OK-
SUPER FILLY: Nousi 3. ulkoa kiriin 800 ennen maalia ja eteni hetken aikaa hyvin, mutta väsyi loppukurvissa selvästi. <
LIKE FOR LIKE: Pudotti 4. ulkoa loppukurvissa sisälle ja sai tilaa 250 jäljellä, mutta laukkasi samassa. Lopetti vielä ihan hyvin. OK+
CROWN ECUS: Nousi 5. ulkoa kolmannelle kierros ennen maalia ja jatkoi loppukurvissa neljännelle. Tuli aivan ulkoa kovaa maaliin. >
 
 LV Lähtö  6. *195-195-155-165, 1.p 500 (Bwt Alarm)*
THE CHIEF OF ROME: Matkasi keulassa ja sai kirikierroksella painetta. Jatkoi päätöspuolikkaalla 2. sisällä ja taipui lopussa pikkurahoille. OK
READY AND WILLING: Laukkasi lähtöön ja tippui taustalle. Jatkoi 5. ulkona ja tuli lopun ulkokautta asiallisesti. OK
STARLOVE: Poissa.
ARCTIC POISON: Taipui johtavan takaa viimeisellä takasuoralla. <<
AMAZING FLIGHT: Väsyi 4. sisältä päätöspuolikkaalla. <
BLAKE: Pudotti 2. ulkoa toiseen sisälle 600 ennen maalia. Ei saanut lopussa vapaata, ja varaa jäi hieman. OK
ALONZO: Jäi 3. sisälle väsyvän taakse jumiin 700 ennen maalia. Nousi päätöspuolikkaalla ulkoradoille ja kiri hyvin kolmanneksi. OK+
BWT ALARM: Lähti 4. ulkoa kiriin 700 ennen maalia ja eteni nopeasti keulaan. Jätti muut samassa turvallisen välimatkan päähän ja voitti varmasti. OK+
FULL PULL: Laukkasi 1. takasuoran puolivälissä pitkäksi.
CITATION WILLY: Poissa.
FOUNTAIN LUCKY: Poissa.
FIIA WIZARD: Juoksi 3. ulkona ja sai maalisuoralla vapaata. Lopetti tasaisesti. OK
MANITOU: Nousi 1. takasuoralla kolmannelle ja eteni keulahevosen rinnalle. Taipui maalisuoralla ulos kärkitaistosta. OK
E.V. BENA: Laukkasi 1. kurvissa ja tippui taustalle. Tuli tasaisesti perille.
LISTAS HECTOR: Juoksi 6. ulkona ja lähti kiriin 700 ennen maalia. Eteni maalisuoralla selväksi kakkoseksi. OK+
VERNA MAFIOSA: Laukkasi lähtöön pahoin ja menetti pelin.
 
 SH Lähtö  7. *360-340-290-310, 1.p 500 (Aavan Tuuli)*
KAPRIISI: Sai tulla 2. sisältä nätisti ja nappasi rahasijan. OK
TÄHTI-TUISKU: Matkasi kuolemanpaikalla ja tuli maalisuoran kolmatta pitkin mukaan voittomatsiin. OK+
AAVAN TUULI: Avasi keulaan ja jatkoi 2. sisällä 800 jäljellä. Kiri maalisuoralla uudelleen kärkeen. OK+
MAKSI-ONNI: Poissa. Pääsi irti uusitussa yrityksessä.
PRIMATONNA: Laukkasi 1. kurvissa ja uudelleen 1100 ennen maalia. Jäi liikaa.
PÄÄLYKÄINEN: Seuraili 3. sisältä vakuuttamatta. OK-
KATAJAN KUNNARI: Tuli 2. ulkoa lopun kärkitaistoon riittämättä. OK
LUMI-LEIJA: Laukkasi alussa ja tippui 5. ulos. Nousi kolmoskaistalle 1100 ennen maalia ja eteni keulaan 800 jäljellä. Jäi lopun taistossa kolmanneksi. OK+
TARUN TUHKIMO: Juoksi 4. sisällä ja nousi kiriin 700 jäljellä, mutta laukkasi pian. Tuli lopun taustalla kohtalaisesti.
JONNIN JOUTAVA: Kiersi ensimmäisen kurvin kolmatta ja jatkoi 4. ulkona. Nousi kiriin kierros jäljellä, mutta ei kyennyt kärjen vauhtiin. OK-
CARO: Laukkasi taustalla 800 ennen maalia, mutta ei olisi ravillakaan menestynyt.
ILON PIRSKE: Taipui 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja otti 500 jäljellä laukan. <
CABRIOLET: Laukkasi takajoukoissa 1200 jäljellä ja jäi liikaa.
VILKKAAN TUURI: Juoksi 5. sisällä edellä menneestä jääneenä, eikä noussut missään vaiheessa mukaan pääryhmään. <
SUVIPRINSSI: Matkasi avauskierroksen taustalla ja nousi kirilenkin aikana tasaisen hyvin rahoille. OK+
SALAMAN SUHARI: Ei tavoittanut pääporukkaa pitkältä pakilta lainkaan. <
 
 LV Lähtö  8. *190-180-190-150, 1.p 2000 (Amour Mirage)*
BEAMING CHIC: Laukkasi alussa pitkäksi. Tuli jatkossa taustalla moitteettomasti perille.
PRAYER'S AFFAIR: Jäi 2. ulos hetkeksi taipuvan taakse ja yritti jatkossa ulkokautta, muttei edennyt yhtään. OK-
PURPLE'S PIPPI: Pomppi voltissa, mutta lähti ravia ja jäi kuolemanpaikalle. Yritti keulaan toisella puolikkaalla, muttei päässyt, ja noutaja tuli viimeisellä takasuoralla.
AMOUR MIRAGE: Avasi tulisesti keulaan ja sai jatkossa hieman painetta. Lähti karkuun viimeisellä takasuoralla ja piti muut varmasti kurissa. >
WANNABE STAR: Tuli 3. sisältä sisäkautta perille ja oli asiallinen. OK
MARY'S LILY: Ei parannellut 5. ulkoa paljoa, mutta tehtäväkin oli vaikea. OK
LADY SPELL: Nousi 4. ulkoa kiriin 700 ennen maalia. Eteni toton tuntumaan kiihtyvässä vauhdissa. OK+
GLIMMER JAM: Juoksi 4. sisällä ja sai maalisuoralla vapaata. Piti vauhtinsa asiallisesti. OK
ZUNAMI: Nousi 3. ulkoa kolmannelle 700 ennen maalia. Puski vahvasti kakkoseksi. OK+
 
 LV Lähtö  9. *150-210-135-150, 1.p 100 (Not A Clue)*
LIVE IT UP: Laukkasi lähtöön, mutta selvisi 5. sisälle. Sai porukan perältä lopussa tilaa ja tuli muiden mukana maaliin. OK
UP SULTAN: Lähti hyvin ja otti ensimmäiset keulat. Jatkoi johtavan takana, nousi loppusuoralla vapaalle ja menetti kakkosijan maalikamerassa. OK+
NOT A CLUE: Eteni toiselta radalta keulaan 1500 ennen maalia. Veti kirilenkin reipasta ja irrotti muista maalisuoralla varmaan tyyliin. >
I MAKE THE RULE: Pakitteli avauspuolikkaalla taustalle ja otti paikan 7. sisältä. Tuli porukan perällä tasaisesti maaliin. OK
KIVARIN ROCK: Lähti hyvin ja sai paikan 3. sisältä. Näytti jo jäävän vauhdin kiihdyttyä, mutta kesti lopulta pääporukan mukana maaliin. OK
SACRED TRIP: Lähti kovaa ja meni 4. sisälle. Sai tulla sisärataa pitkin maksimaalisesti perille. OK
BONE'S STAR: Pakitteli alussa 5. ulos. Teki iskun 1200 jäljellä, mutta ei päässyt kärkiparista ohi. Taipui kolmannelta päätöspuolikkaalla, muttei luovuttanut täysin. OK
AFRODITE LLOYD: Juoksi 4. ukkona ja nousi maalisuoralle tultaessa vapaalle. Kiri muun porukan mukana perille. OK
GATORADE: Taipui kuolemanpaikalta kärkisijojen suhteen päätössatasella. OK
MAD MAN BLUES: Pudotti 2. ulkoa kolmanteen sisälle 700 ennen maalia ja sai tulla lopun sisäkautta. Pinnisti linjalla kakkoseksi. OK+
BLACK REACTION: Pääsi 3. ulkoa toiseen ulos 700 ennen maalia. Kiri maalisuoran asiallisesti. OK
JARO'S DOMAINE: Juoksi 6. sisällä ja nousi loppukurvissa takakautta ulos. Lopetti asemat nähden ihan hyvin. OK
 
DMC Firewall is a Joomla Security extension!