Artikkelit

Tulosta

Juoksuselostukset 14.6.2015 raveista

 
 SH Lähtö  1. *385-360-315-295, 1.p 500 (R.R. Einarin Ari)*
R.R. EINARIN ARI: Lähti hieman tahmeasti, mutta eteni nopeasti keulaan. Veti reipasta tahtia ja piti muut kaukana läpi matkan. >
KEN: Laukkasi alussa ja tippui taustalle. Ei parannellut.
TULIKUUMA: Laukkasi alussa ja avauskierroksen aikana kahdesti uudelleen.
UPEA URSULA: Eteni nopeasti harvan porukan kakkoseksi. Ei voinut voittajalle mitään, mutta muut jäivät kauas takaviistoon. OK+
VAARAN VELI: Laukkasi alussa ja piakkoin lisää.
KETTUMAAN TAIKA: Laukkasi avauspuolikkaalla kahdesti ja jäi taustalle.
SUVIPRINSSI: Laukkasi 900 jäljellä ja jatkoi keskijoukoissa. Eteni vaisun peräporukan parhaaksi. OK
SUIHKARIN TÄHTI: Laukkasi 900 ennen maalia takajoukoissa ja jäi kärksisijojen kannalta liikaa.
GOLDA MAARIA: Eteni avauspuolikkaalla hyvin, mutta laukkasi 600 juostuna kakkossijalta. Kulki jatkossa taustalla asiallisesti.
SEPÄN SALAMA: Alusta asti vaisu taustalla. <
HILLAMESTARI: Laukkasi harvan porukan keskivaiheilla kierros ennen maalia. Tuli lopun hyvin, mutta kärkiparin tavoittaminen oli mahdotonta. OK+
CARO: Eteni pitkältä pakilta tasaisesti ja oli nousemassa kakkoseksi 600 jäljellä ennen laukkaa. Lopetti vielä mukavaa tahtia. OK+
 
 LV Lähtö  2. *155-180-170-160, 1.p 500 (Dreaman)*
FINAL REVOLUTION: Nousi 3. sisältä toisessa kurvissa neljänteen ulos ja lähti selässä kolmannelle kierros ennen maalia. Taipui lopussa hieman ja tippui pois kärjen tuntumasta. OK
SAMUEL SISU: Nousi 1700 ennen maalia kolmannelle ja pudotti ensimmäisen takasuoran lopussa toiseen ulos. Eteni etusuoralla kuolemanpaikalle ja laukkasi sata ennen maalia sijan viisi. OK
DREAMAN: Nousi 5. ulkoa viimeisellä takasuoralla neljännelle ja viidennelle asti. Eteni loppukurvissa kuolemanpaikalle ja puristi päätösmetreillä niukkaan voittoon. OK+
SANDBAR'S JOY: Avasi hyvin ja eteni avauspuolikkaan täyttyessä keulaan. Jäi päätösmetreillä niukasti kakkoseksi. OK+
STEPHANIE S: Lähti kovaa ja otti ensimmäiset keulat. Jatkoi keulahevosen takana ja väsyi jo kirikierroksen alussa taustalle. Koelähtö kutsuu. <<
AMAZE ME PEAK: Pakitteli avauspuolikkaan aikana taustalle. Sai tulla jatkossa sisäkaistaa pitkin, mutta ei jaksanut hätyytellä kärkeä. <
WILIMA: Lähti hyvin, mutta jäi kuolemanpaikalle. Yritti toiseen kurviin mentäessä keulaan ja tyytyi jatkossa paikkaan johtavan takana. Taipui viimeisellä takasuoralla. <
CELEBRATE IT: Laukkasi lähtöön ja jäi ratkaisevasti.
MR RANTTALIX: Juoksi 6. ulkona ja oli hyvissä ajoin seuraamisvaikeuksissa. <<
SEACHOCOLATE: Pudotti 3. ulkoa kirivaiheessa sisälle ja sai edetä nätisti toton tuntumaan. OK
DEVIL'S NIGHT: Lähti 7. ulkoa reissuun 1300 ennen maalia. Punnersi jatkossa kärkiparin rinnalla, kunnes taipui loppukurvissa selvästi. OK-
SUPER FILLY: Lähti 8. ulkoa kolmannelle 1300 ennen maalia ja jatkoi kirikierroksella 2. ulkona. Kiri maalisuoran ulkokautta asiallisesti ja nousi totoon. OK
 
 LV Lähtö  3. *260-230-165-135, 1.p 500 (Elit Sund)*
IRIS QUEEN: Laukkasi ensimmäiseen kurviin mentäessä pitkäksi.
COUNTESS JULIA: Juoksi 3. sisällä ja seuraili lopussa harvassa porukassa vakuuttamatta. <
RAILROAD MAN: Laukkasi keulahevosen kannasta 1400 ennen maalia pitkäksi.
BIG SUND: Laukkasi alussa ja jatkossa taustalla lisää.
JOE'S MOODY BLUES: Eteni nopeasti keulaan ja sai vetää avauskierroksen rauhallista tahtia. Taipui viimeisellä takasuoralla pahoin. <
JOONATANSIN: Matkasi kuolemanpaikalla
AMAZONE D'INVERNE: Juoksi 2. ulkona ja eteni päätöspuolikkaan alkaessa kolmannen kautta keulaan. Piti hyvin kakkoseksi. OK+
PROTOTYPE: Juoksi 3. ulkona ja tuli kiertelemättä vauhtinsa pitäen perille. OK
ALL BY MYSELF: Lähti toisessa kaarteessa takajoukoista kolmannelle ja jatkoi päätöskierroksella toista rataa pitkin. 
GOLDA JACKAL: Ei parannellut taustalta missään vaiheessa. <
ELIT SUND: Sujutteli kirikierroksen alussa takajoukoista sisäkautta keulahevosen tuntumaan. Eteni päätöspuolikkaan alkaessa toiselle ilman selkää ja lipui maalisuoralla varmaan voittoon. >
ART OF SPEED: Poissa.
MOCKASIN: Laukkasi alussa ja tippui lopullisesti taustalle.
 
 SH Lähtö  4. *300-295-320-260, 1.p 500 (Meliisi)*
VILLIHUUMA: Nappasi johtavan takaa kiertelemättä maksimit. OK
TOPMAR: Taipui kuolemanpaikalta päätöspuolikkaalla, muttei luovuttanut kokonaan.
VIESPATAR: Juoksi 3. sisällä ja laukkasi loppukurvissa jo hieman jääneenä.
I.P. LENNOTAR: Iski ensimmäisellä takasuoralla kolmannelle ja eteni keulaan. Jäi maalisuoran taistossa kakkoseksi. OK+
MELIISI: Avasi kankeasti, mutta pääsi etenemään sujuvasti toiseen ulos. Iski viimeisellä takasuoralla kolmannelle ja puristi päätösmetreillä varmaan voittoon. OK+
MEREN RITARI: Juoksi 4. ulkona ja lähti päätöspuolikkaan alussa kolmannelle. Laukkasi maalisuoralla hienoisesta noususta.
EVERTTI: Lähti hitaasti, eikä parannellut taustalta lopussa. <
MERVIN JASKA: Matkasi 3. ulkona ja nousi päätöspuolikkaan alkaessa kolmoskaistalle. Nousi asiallisesti kolmanneksi. OK
VERTTI-PEKKU: Tippui heti alussa taustalle ja laukkaili itsensä päätöskierroksella hylkäykseen. <
APASSI JUNIOR: Eteni pitkältä pakilta viimeisellä takasuoralla kiinni pääryhmään, mutta alkoi jäädä loppukurvissa. OK-
 
 LV Lähtö  5. *125-125-185-180, 1.p 500 (Pendolino Man)*
JUSTINE'S POWER: Nousi 4. sisältä kuolemanpaikalle 1100 ennen maalia. Taipui loppukurvissa pahoin. OK-
ZLATAN SISU: Juoksi avauskierroksen pääosin toisella ilman selkää ja jatkoi kirikierroksella toisessa ulkona. Piti väsyneimmät takanaan. OK
NEXT KRONOS: Avasi keulaan ja piti pitkään kiinni paikastaan. Jatkoi päätöskierroksella keulahevosen takana ja taipui lopussa taustalle.
ROYAL TULSBJERG: Poissa.
NORTH LEADER: Juuttui alussa kolmoskaistalle, eikä eteenpäin ajaminen tuonut tulosta. Pakitteli toisessa kurvissa taustalle, eikä enää parannellut.
NO WAY LADAY: Lähti kovaa ja juoksi lopulta 3. sisällä. Sai maalisuoralla vapaata ja nappasi rahaa. OK
YORK KEMP: Lähti hyvin, mutta laukkasi ensimmäisessä kurvissa. 
PENDOLINO MAN: Kiersi ensimmäisen kaarteen neljättä ja eteni toisessa kurvissa väkisin keulaan. Kesti hienosti voittoon. >
WIRED CHIP: Nousi 4. ulkoa kirikaistalle 700 ennen maalia. Nousi hidastuvassa vauhdissa asiallisesti kakkoseksi. OK+
GOAL RIBB: Kulki avauskierroksen hieman tahmeasti ja tippui viimeiseksi. Kiri päätöspuolikkaan ulkokautta hyvin, kun kärki hiljensi selvästi. OK
FLYING JESSE: Juoksi 3. ulkona ja eteni kirivaiheessa sujuvasti sisäkautta. Jäi viime metreillä hieman kiinni, mutta nappasi kolmosrahat. OK
 
 LV Lähtö  6. *150-135-145, 1.p 500 (Quo Vadis Lavec)*
FLORETTE SUND: Nousi 2. sisältä viimeisellä takasuoralla toiseen ulos. Kadotti ravinsa 500 ennen maalia ja laukkasi todennäköisesti kakkossijan.
BANK LAUKKO: Avasi lujaa ja piti keulapaikan hallussaan. Tippui päätöspuolikkaan alkaessa kakkoseksi ja kesti totoon. OK
CHALLENGER WURST: Otti pitkän lähtölaukan.
QUO VADIS LAVEC: Haparoi auton takana, eikä päässyt kovaa liikkeelle. Eteni ensimmäisessä kurvissa kolmannen kautta kuolemanpaikalle ja voitti kevyesti. >
GUSTAV K.: Peruutteli alussa taustalle. Nousi loppukurvissa kiriin ja tuli asiallisesti maaliin, mutta kärki meni jo. OK
JASON BLEND: Ei riittänyt keskijoukoista vauhtijuoksussa kärkeen. <
SÖNEMADS WILJA: Avasi hyvin, mutta laukkasi 1. kurviin mentäessä pitkäksi.
AFRICA BACKWOODS: Lähti kovaa, mutta otti ensimmäisessä kaarteessa laukan. Jatkoi taustalla sisärataa pitkin, eikä enää uhannut kärkeä.
S.S. ELIT: Taipui 3. sisältä viimeisellä takasuoralla. <
DARK VIPER: Poissa.
NOTORIOUS: Juoksi 3. ulkona ja sai edetä päätöskierroksella kiertelemättä. Nappasi varmat kakkosrahat. OK
ROCKY MCKINNON: Sujutteli vauhtijuoksussa takajoukoista tasaisesti kohti kärkeä. Laukkasi loppukurvissa vielä voimia tallella ja menetti mahdollisesti totosijan.
 
 LV Lähtö  7. *195-195-240-150-160, 1.p 500 (Hayai Chikara)*
HANKYPANKY GINANNA: Piti sisäradalta keulat ja jatkoi toisessa sisällä. Seurasi lopussa voittajan perässä vuorenvarmaksi kakkoseksi. OK+
GIGANT WURST: Juoksi 3. sisällä ja nappasi nappijuoksulla maksimisijan. OK
GREEPER: Juoksi 5. sisällä ja seuraili lopussa kärkiporukkaa vakuuttamatta. OK-
POIROT CARJAN: Poissa.
FINN JOSKA: Poissa.
VICTORIA D'HILLY: Juoksi 4. sisällä ja seuraili lopun tasapaksusti. OK-
TARPAN ULVHOLM: Avasi kankeasti ja laukkasi kiihdytyssuoran päässä. Nousi 6. ulkoa kolmannelle kaksi kierrosta ennen maalia ja eteni kärjen rinnalle, mutta laukkasi takasuoralla uudelleen.
MOUNT'S LUCKY: Matkasi 6. sisällä ja nousi maalisuoralla ulommas. Lopetti kohtalaisesti. OK-
MAIS PEPPER: Jäi juoksupaikkojen selvittyä toiselle ilman selkää. Taipui maalisuoralla.
FINISH THEM: Matkasi 2. ulkona ja lähti 1200 ennen maalia kolmannelle. Väsyi loppukurvissa. OK-
HAYAI CHIKARA: Eteni avauspuolikkaan jälkeen keskijoukoista kolmannen kautta keulaan. Sai rauhoittaa tahtia ja päästeli maalisuoralla alta pois. OK+
DREAM DRESSER: Juoksi 3. ulkona, kunnes nousi kolmoskaistalle 1200 ennen maalia. Nousi päätöspuolikkaan alussa neljännelle, mutta kärki lähti samalla alta pois. OK
M.T.FUNNYVALENTINE: Juoksi 7. sisällä ja eteni kirikierroksella toista rataa pitkin sujuvasti. Sai tilat sata ennen maalia ja lopetti asiallisesti. OK
MUDFIELD MAORI: Juoksi 4. ulkona ja odotteli kiriinlähtöä loppukurviin saakka. Sai tilat maalisuoralle tultaessa ja lopetti kohtalaisesti. OK
NO BIG DEAL: Nousi 5. ulkoa kirikaistalle 1200 ennen maalia ja käänteli päätöspuolikkaalla ulommas. Lopetti vaikeista asemista hyvin. >
 
 SH Lähtö  8. *250-265-300, 1.p 500 (Viljamiina)*
TORPPARIN TOIVO: Laukkasi ensimmäiseen kurviin mentäessä ja jäi liikaa.
MERKKI-ELLI: Avasi keulaan ja veti vauhdilla. Taipui maalisuoralla selvästi, mutta meni kuitenkin ennätysvauhtia.
KUKKARON MATTI: Juoksi 2. ulkona ja laukkasi maalisuoran alussa jo hieman taipuneena. OK-
P.S. VILTURI: Matkasi 3. ulkona ja sai tulla kirivaiheen kiertelemättä. Lopetti tasaisesti. OK
MENOVISKU: Juoksi 4. ulkona ja lähti viimeisellä takasuoralla kolmannelle. Nousi asiallisesti totoon. OK+
HOVIRIS: Tippui kovavauhtisessa juoksussa heti taustalle. Yritti viimeisellä takasuoralla kolmatta pitkin, muttei juurikaan edennyt. <
VILJAMIINA: Kiersi ensimmäisen kurvin kolmatta ja puristi kuolemanpaikalta maalisuoralla voittoon. >
RITA ROLS: Tippui alussa kasiradalta taustalle. Ei parannellut päätöspuolikkaalla juurikaan. OK-
MANDAN MAINIO: Matkasi keulahevosen takana ja nousi loppukurvissa vapaalle. Lopetti hyvin kakkoseksi. OK+
MEGA-SALAMA: Juoksi 3. sisällä edellä menneestä hieman jääneenä. Taipui päätöspuolikkaalla ulos kärkikuvioista. <
 
 LV Lähtö  9. *130-160-160-160, 1.p 500 (Great Capacity)*
BORUPS NICE: Poissa.
HELLO HOORAY: Juoksi 3. sisällä ja jäi voimissaan pussiin.
YES IT IS KEMP: Oli 2. ulkona läpi matkan nihkeän näköinen, mutta seurasi kuitenkin kärkiparin tuntumassa kolmanneksi. OK
GREAT CAPACITY: Juoksi toisella ilman selkää ja puristi päätössatasella niukasti mutta hallitusti kärkeen. >
PAPSEN SISU: Lähti lujaa ja valtasi keulapaikan haltuunsa. Jäi kalkkiviivoilla kakkoseksi. OK+
STARTALE TINKER: Pakitteli ensimmäisessä kurvissa taustalle ja jatkoi 5. sisällä. Nousi maalisuoralla ulos ja lopetti asiallisesti. OK
SIMON SHOWTIME: Lähti hyvin, mutta laukkasi sata juostuna. Jatkoi sisärataa pitkin pääporukasta jääneenä, eikä jaksanut enää parannella.
STRIKING HALL: Avasi kovaa ja pääsi keulahevosen kantaan. Taipui maalisuoralla selvästi. <
FLYING HEROINE: Matkasi 4. sisällä ja taipui päätöspuolikkaalla taustalle. <
LIVE YOUR DREAM: Juoksi 3. ulkona ja lähti 600 ennen maalia kolmannelle. Ei jaksanut puristaa mukaan voittotaistoon, mutta sai rahaa. OK
HUGO STONE: Matkasi 4. ulkona ja tuli kirivaiheen kiertelemättä. Voimia jäi hieman talteen. OK
TAMI MOSEBO: Nousi 5. ulkoa kirikaistalle 700 ennen maalia. Ei yltänyt kärkitaistoon, kuten ei muutkaan ulkoa yrittäneet. OK
 
 LV Lähtö  10. *190-210-160-140, 1.p 500 (Willy Fog)*
STARDRIFT: Laukkasi 3. sisältä viimeisen takasuoran alussa pitkäksi.
MIDNIGHT MANUEL: Otti pahan lähtölaukan ja tippui 5. sisälle. Nousi kirilenkin alkaessa kolmannelle, mutta etenemistä ei tapahtunut.
ICE ICE BABY: Lähti hyvin ja pääsi keulahevosen kantaan. Taipui päätöspuolikkaalla ja laukkasi loppukurvissa. <
RUN RIOT: Otti kiihdytyksessä keulat ja veti rauhallista tahtia. Tippui loppukurviin mentäessä 2. sisälle ja piti asiallisesti totoon. OK
LEFT ALONE: Laukkasi kuolemanpaikalta 400 ennen maalia jo hieman taipuneena. Olisi ravilla saattanut sinnitellä totoon.
WANTED SON: Laukkasi 1. kurvissa kolmannelta radalta. Jatkoi 6. ulkona ja nousi kolmoskaistalle reilu kierros ennen maalia, mutta laukkasi kolmannessa kurvissa uudelleen.
PARK'S FINAL TOUCH: Matkasi 3. ulkona ja seuraili kovavauhtisella kirikierroksella kohtalaisesti. OK
WHITESTARKNIGHT: Sai tulla toisesta ulkoa kiertelemättä ja eteni maalisuoralla kakkoseksi. OK+
EVITA PERON: Juoksi 4. sisällä, eikä parannellut kovavauhtisella päätöskierroksella. Häirittiin maalisuoran alussa laukalle, mutta rahasijat olivat jo menneet. OK-
KALEIDOS: Ei kyennyt 4. ulkoa kärkeen, kun parhaat pistelivät päätöskierroksen kovaa.
WILLY FOG: Nousi 5. ulkoa kolmoskaistalle reilu kierros ennen maalia. Eteni keulaan loppukurvissa ja nappasi helpon voiton. >
PRAYER'S AFFAIR: Laukkasi lähtöön ja tippui pysyvästi takajoukkoihin.
 
 SH Lähtö  11. *385-375-315-330, 1.p 500 (Viehko Venla)*
KEIMAN VIIKARI: Piti sisäradalta keulat ja sai vetää avauskierroksen rauhassa. Jäi päätössatasella kakkoseksi. OK
SONILII: Laukkasi lähtöön ja jatkoi 3. ulkona. Taipui päätöspuolikkaalla selvästi. <
SIRO-MIMMI: Kulki avauskierroksen tahmeasti ja tippui taustalle. Ei parannellut lopussa. <
KARTIINI: Juoksi 2. ulkona ja piti maalisuoralla kolmossijansa sen suuremmin vakuuttamatta. OK
AILIGAS: Laukkasi lähtöön ja tippui 4. sisälle. Ei saanut lopussa täysin vapaata, mutta voimia ei ollut paljoa tallella. OK
RYYNÄNEN: Laukkasi lähtöön ja jatkoi 4. ulkona. Taipui loppua kohti. <
KAIRAN KARSKI: Otti kuolemanpaikalta laukan 1600 ennen maalia ja laukkasi pian uudelleen. Jatkoi takajoukoissa ja seuraili kärkiporukkaa kohtalaisesti. OK
SIPIN ONNI: Matkasi keulahevosen kannassa ja seuraili kärkeä maalisuoralla kohtalaisesti. OK
VIEHKO VENLA: Puristi kuolemanpaikalta hallittuun voittoon. OK+
KEISUN ROOPE: Juoksi 3. sisällä ja tuli lopun ulkokautta asiallisesti. OK
LIITO-MIMMI: Laukkasi lähtöön ja tipahti taustalle. Tuli häntäjoukoissa tasaisesti maaliin. OK-
TÄHTI-PEKKO: Majaili avauskierroksen taustalla kärkiporukasta jääneenä. Yritti lopussa ulkokautta, muttei tavoittanut kärkeä. <
OLEG: Nousi takajoukoista kierros jäljellä kolmoskaistalle. Eteni pääporukan tuntumaan, muttei jaksanut nousta tototaistoon. OK
VIEKON VERTTI: Laukkasi alussa ja tipahti pääporukan viimeiseksi. Tuli hännillä tasaisesti maaliin.
EKOTEKO: Jäi heti alussa pääporukasta, eikä tavoittanut kärkeä missään vaiheessa. <
FAIJA: Ei saanut taustalla myllyä pyörimään ja jäi kirivaiheessa hännille. <
 
DMC Firewall is developed by Dean Marshall Consultancy Ltd