Artikkelit

Tulosta

Juoksuselostukset 9.9.2012 raveista


SH Lähtö 1. *380-360-320-345, 1.p 500 (Kukkarosuon Onni)*

KUKKAROSUON ONNI: Eteni keskijoukoista kakkoseksi 1200 ennen maalia. Puristi maalisuoralla selvään voittoon, kun ainoa uhkaaja laukkasi. OK+
RYYNÄNEN: Eteni alkumatkasta sisärataa pitkin pääryhmään. Nousi päätöspuolikkaalle mentäessä neljänneksi ja aivan lopussa kakkoseksi. OK
KEIMAN TEMPPU: Eteni avauspuolikkaalla toiseen ulos ja nousi loppumatkasta tasaisesti totoon. OK
MANIMANI: Kiri päätöskierroksella taustalta asiallisesti ja otti 400 jäljellä laukan viitossijalta. Lopetti vielä asiallisesti. OK
VALMAN LIKKA: Matkasi pääryhmästä hieman jääneenä sijalla kuusi ja teki tasapaksun esityksen. OK-
RAPEN LIINU: Laukkasi alussa ja putosi keskijoukkoihin. Oli jatkossa vaisu. <
VIANOTAR: Jäi avauspuolikkaan aikana kärkiporukan tahdista. Laukkasi kierros ennen maalia, eikä näyttänyt tuolloin menestyjältä.
KAPRIISI: Aloitti 2. sisällä keulahevosesta jääneenä ja väsyi kirikierroksella taustalle. <
EKO-TULI: Veti keulassa pienellä etumatkalla seuraaviin. Laukkasi voittotaistosta päätössatasella ja menetti vähintään kakkossijan.
TAKSELI: Otti lähtölaukan ja laukkasi piakkoin uudelleen.
MONITTARA: Pitkä alkulaukka.

LV Lähtö 2. 235-215-170-160, 1.p 500 (Will Be Joyful)*

WILL BE JOYFUL: Pääsi pakilta nätisti 2. ulos. Iski kiriin maalisuoralle tultaessa ja otti hallitun voiton. OK+
MR FLEXSTEP: Pääsi takarivistä suoraan keulaan. Taisteli voitosta päätösmetreille saakka. OK+
GOUDA: Ei saanut johtavan takaa kirisaumaa ja voimia jäi hieman talteen.
YALE KEMP: Nousi 1. takasuoran alussa sisäradalta kuolemanpaikalle. Taipui lopussa pois voittomatsista, mutta hävisi kärjelle vain pari mittaa. OK+
THE TROOPER: Käynnistyi kankeasti ja tippui pääjoukon tahdista. Eteni kirilenkin käynnistyessä 4. ulos ja tuli lopun tasaisesti. OK
VIC AFEIDAS: Taipui 3. sisältä päätöspuolikkaalla. OK-
KUNNAAN DON: Laukkasi lähtöön ja menetti paljon metrejä. Eteni viimeisellä takasuoralla sisäkautta, muttei jaksanut perille saakka.
TALENT MARTIN: Väsyi 3. ulkoa kirikierroksen alussa. <<
LUIKON GOLDEN GUY: Laukkasi lähtöön ja surffaili matkan taustalla läpi.
TERESA ELEGANCE: Laukkasi lähtöön ja eteni jatkossa 4. sisälle. Taipui päätöspuolikkaalla.
IN ADIOS HUNTER: Pitkä lähtölaukka.
WEETY WINNER: Laukkasi lähtöön ja taustalla uudelleen 1300 ennen maalia.
DON DUKE: Laukkasi keulataistosta 1. kurvissa ja uudelleen 1300 sekä 800 ennen maalia.
FUNNY ROBERT: Poissa.
SYDSOY: Poissa.
WHO'S A BRAT: Laukkasi 1700 ja 800 ennen maalia, minkä jälkeen keskeytti.

SH Lähtö 3. *405-350-310-300, 1.p 900 (Kertova)*

KERTOVA: Eteni pitkältä pakilta keulaan jo 1100 ennen maalia. Piti heikon vastuksen vaivatta kurissa. OK+
KIELA: Matkasi kakkossijalla keulahevosesta jääneenä ja selvästi muun porukan edellä. Otti varmat kakkosrahat. OK
TINORIX: Laukkasi kolmossijalla 1300 ennen maalia, mutta piti sijalukunsa. Tuli lopun tasaisesti ja oli vakuuttamatta kolmas. OK-
AIKA KIHO: Jäi avausringin aikana takajoukkoihin. Laukkasi 700 ennen maalia ja lopetti vielä kohtalaisesti. OK-
LIINAN SALAMA: Juoksi sisärataa pitkin pääryhmän etupäässä ja peesaili tasapaksusti. <
VELTEENI: Laukkasi alussa ja putosi kärkihevosten kelkasta. Suoritti jatkossa tasaisesti taustalla. <
TURON RASMUS: Laukkasi alussa ja oli jatkossa takapareissa vaisu. <
REITOR: Lähtölaukka ja keskeytys.
MUUSAN SALAMA: Laukkasi alussa pitkäksi. Kulki vielä hylättynä hyvin.
VAIVA: Laukkasi takaporukoissa 1100 ennen maalia ja jatkossa lisää.
HISKIN HUMU: Laukkasi alussa pitkäksi. Kulki jatkossa hyvin ja olisi ollut ilman hylkäystä kolmas maalissa.

LV Lähtö 4. *135-160-175-190, 1.p 500 (El Arnold)*

EL ARNOLD: Avasi keulaan ja veti reipasta. Piti varmoin ottein voittoon. >
GRAINFIELD CHARLIE: Juoksi 5. ulkona ja lähti reissuun 700 ennen maalia. Kiri lopun neljättä ja kipusi kakkoseksi. OK+
PINNEBERG: Juoksi johtavan takana pienen hajuraon päässä. Otti maksimisijan. OK
BRITA SAKNUSSEN: Nousi 2. ulkoa kiriin 800 ennen maalia ja puristi maalisuoralla totomatsiin. OK
FAKE MAYDAY: Juoksi kuolemanpaikalla ja taipui lopussa ulos totosta. Ihan hyvä esitys silti. OK+
ANOTHER SUNDAY: Laukkasi lähtöön ja tippui pääryhmän tahdista. Saavutti kärkeäpäätöspuolikkaalla ja kiskaisi maalisuoran neloskaistaa pitkin vauhdilla. >
TINY BUT SPICY: Suoritti 3. sisältä kiertelemättä tasaisesti. OK
CROWN DIRECTOR: Nousi 3. ulkoa kiriin 700 ennen maalia. Taipui loppusuoralla ulos rahoilta. OK-
SON OF AVENSIS: Laukkasi lähtösuoran päässä ja jäi pääporukasta. Tuli taustalta vielä asiallisesti perille. OK
HARD ROCKING ROK: Laukkasi alussa ja tippui pääryhmän kyydistä. Tuli tasaisesti perille.
BONNY'S THIRD: Poissa.
JOLENE JADE: Laukkasi 4. ulkoa kierros ennen maalia ja 600 jäljellä uudelleen.

LV Lähtö 5. *140-155-155-150, 1.p 500 (Casper Downhill)*

CASPER DOWNHILL: Avasi keulaan ja veti tasaisen reipasta läpi. Varaakin näytti jäävän. >>
TEXAS GEL: Nousi 3. sisältä kuolemanpaikalle 1700 ennen maalia. Kesti kovassa vauhdissa hyvin kakkoseksi. >
RECO COMPO: Nousi 5. ulkoa neloskaistalle 700 ennen maalia ja pääsi pian pudottamaan kolmannelle. Nousi vahvasti totoon. >
SEGAR'S POPEYE: Kohosi 4. sisältä ulkoradoille 400 ennen maalia ja kiri asiallisesti perille. OK+
STEAM PENDER: Kiersi avauspuolikkaan kolmatta ja pudotti johtavan taakse 1400 ennen maalia. Taipui lopussa hieman. OK
MILANA ESTEREL: Lähti 4. ulkoa kiriin 700 ennen maalia ja tuli kohtalaisesti maaliin. OK
ALADDIN BOKO: Laukkasi alussa ja putosi 6. ulos. Kiri maalisuoran ulkokautta asiallisesti. OK+
DON GENERAL: Lähti hyvin ja juoksi lopulta 3. sisällä. Taipui lopussa pois rahoilta. OK
JACKPOT HILL: Taipui 3. ulkoa päätöspuolikkaalla. OK
AFRICA BACKWOODS: Väsyi 2. ulkoa loppukurvissa. OK
JET AMBER: Seuraili 5. sisältä tasaisesti. OK-
PENELOPE NOVA: Juuttui kolmoskaistalle ja väsyi viimeisellä takasuoralla.

LV Lähtö 6. *190-190-170-150, 1.p 500 (Made It Coger)*

MADE IT COGER: Eteni keulaan 1500 ennen maalia ja piti lopussa varmaan voittoon. OK+
QUEEN D'S REBEL: Nousi 4. sisältä kolmanteen ulos 1200 ennen maalia. Lähti kiriin 700 jäljellä ja käänteli pian neljännelle. Kiri hyvin voittajan tuntumaan. OK+
EROTIC WURST: Avasi keulaan ja jatkoi johtavan takana. Otti lopussa maksimit. OK
MAIS PEPPER: Nousi 5. ulkoa kolmannelle 600 ennen maalia ja suoritti tukun ohituksia loppumatkasta. OK+
CATHY ALE: Lähti 2. ulkoa kiriin 600 ennen maalia ja tuli tasaisesti perille. OK
FLYING HEROINE: Lähti hyvin ja juoksi 3. sisällä. Ei saanut täyttä kirisaumaa, mutta voimia tuskin jäi käyttämättä. OK
LA GIANT: Juoksi 4. sisällä ja seuraili maksimit. OK-
HERBERT BOY: Matkasi 7. sisällä ja käänteli maalisuoralle tultaessa ulos. Tehtävä oli liian vaikea. OK
APRIL LAUKKO: Juoksi 6. ulkona ja yritti lopussa ulkokautta, muttei jaksanut parannella suuremmin. OK
ÅBO PRINCESS: Väsyi kuolemanpaikalta päätöspuolikkaalla.
CHEAT SHEET: Ei saanut tulla 6. sisältä sujuvasti, muttei toisaalta jaksanut kiriäkään lopussa ihmeemmin.
BIG APOLLO: Tasapaksu 5. sisältä. <
CANDY PINE: Laukkasi lähtöön ja jatkoi 4. ulkona. Taipui kirivaiheessa. OK-
ENJOYTHEPARTY F.: Laukkasi lähtöön pahoin.
ROYAL OCEAN: Laukkasi alussa pitkäksi.
SUPERTOY'S JEN: Poissa.

LV Lähtö 7. *100-155-160-130, 1.p 500 (Quantum Classic)*

QUANTUM CLASSIC: Lähti kovaa ja yritti keulaan, mutta joutui tyytymään paikkaan johtavan kannassa. Nousi kuolemanpaikalle 700 ennen maalia ja jyräsi varmaan voittoon. >
TAKE OFF SOUND: Avasi hyvin ja juoksi 3. sisällä. Nousi loppukurvissa toiseen ulos ja kiri maalisuoralla kakkoseksi. OK+
GUSTAV CAR: Lähti 6. ulkoa kolmannelle kierros ennen maalia. Puski tasaisen vahvasti eteenpäin ja otti niukan kolmossijan. OK+
CHANCY ROBERTO: Otti kovassa avauksessa keulapaikan. Sai jatkossa rauhoittaa, muttei jaksanut maalisuoralla taistella voitosta. OK
GIANTS CAUSEWAY: Otti 4. sisältä maksimisijan. OK
PARIS TURF S.L.: Juoksi 6. sisällä ja tuli kirivaiheen sisärataa pitkin asiallisesti. OK
JUNCTION: Menetti 2. ulkona kirilenkin alussa metrejä, kun kuolemanpaikkahevonen väsyi. Kiri lopun kohtalaisesti. OK
NEXT LAVEC: Lähti 3. ulkoa kiriin 900 ennen maalia. Pudotti kiripuolikkaalla toiselle ja taipui. OK-
ALSO FINN: Matkasi 4. ulkona ja laukkasi 700 jäljellä ahtaassa paikassa. Kiri jatkossa ulkokautta asiallisesti. OK
CADEAU K.: Lähti 5. ulkoa reissuun kierros ennen maalia. Laukkasi 700 jäljellä saumansa.
RIVERSIDE SEL: Kiersi avauspuolikkaan kolmatta ja jatkoi kuolemanpaikalla. Väsyi kirilenkin alussa.
M.T.CALVADOS: Juoksi 5. sisällä ja laukkasi 700 ennen maalia häirittynä.

SH Lähtö 8. *360-340-295-330, 1.p 2400 (Everiina) Tammasarja*

EVERIINA: Eteni keulaan 1200 ennen maalia ja hallitsi helposti perille saakka. OK
WILMIINA: Juoksi sijalla viisi kärkinelikosta hieman jääneenä. Lähti kiriin loppukurvissa ja kipusi varmaksi kakkoseksi. OK+
NUORALAN MELISSA: Aloitti johtopaikalla ja jatkoi 1200 jäljellä 2. sisällä. Kesti asiallisesti kolmanneksi. OK
VERDIITTA: Eteni alkumatkasta kohti kärkeä ja juoksi lopulta 3. sisällä. Nousi maalisuoran alussa kiriin ja tuli asiallisesti maaliin. OK
VIESKERIN VEERA: Matkasi keskijoukoissa sisärataa pitkin ja teki tasaisen suorituksen. OK
TIUKANEITI: Laukkasi 1. kurvissa ja jatkoi toisella ilman selkää. Taipui loppukurvissa ulos kärkiporukasta. OK
MERKKI-ELLI: Lähti taustalta kiriin 1300 ennen maalia, mutta laukkasi kierros jäljellä. Jatkossa tasainen.
TAIGAN VIUHU: Juoksi taustalla, eikä jaksanut tehdä oleellisia parannuksia. OK-
TOVIN PITO: Laukkasi 1. kurvissa ja taustalla uudelleen 1200 ennen maalia. Hännillä maaliin.
SOHVIN EKOTAR: Matkasi takapareissa, ja kärki jäi tavoittamatta. OK-
TOMIRA ROK: Laukkasi lähtöön ja putosi taustalle. Otti jatkossa lisää hyppyjä.
TOPMAR: Poissa.

LV Lähtö 9. *135-150-190, 1.p 1200 (Dancing Darkness) Miesten monté*

DANCING DARKNESS: Avasi keulaan ja veti reipasta. Otti selvän voiton, eikä kaikki ollut lopussa pelissä.
ROSE RAISO: Eteni taustalta hyvin viimeisellä takasuoralla ja kiri lopulta aivan voittajan tuntumaan. OK+
LIVI DECO: Lähti kaukaa takaa kiriin päätöskierroksen alussa. Nousi hyvin totoon. OK+
HILLBILLY ADAM: Juoksi 3. sisällä ja otti maksimit. OK
JULIA CLOUD: Kiersi avauspuolikkaan kolmatta ja jatkoi 4. sisällä. Taipui maalisuoralla. OK
VIVID KEMP: Juoksi 5. sisällä ja teki tasaisen suorituksen. OK-
VICTOR WIN: Juoksi toisella ilman selkää, mutta kaukana kärkihevosesta. Väsyi loppua kohti. OK-
DINK OAK: Jäi alussa taustalle, eikä parannellut. <
HIPHOPPER: Tasapaksu takapareista ja hiljaa maaliin. <
LITTLE JOY: Avasi kovaa ja juoksi johtavan takana. Kadotti raviaan kirilenkin alussa ja sortui laukalle 700 ennen maalia.
TRUE KEMP: Poissa.
GASBONE: Poissa.

SH Lähtö 10. *255-290-320-300, 1.p 500 (Rilleri)*

RILLERI: Avasi kovaa ja otti keulapaikan 1600 ennen maalia. Piti varmaan voittoon, eikä kaikki ollut pelissä. >
TÄHTI-HUKI: Kiertyi 3. ulkoa etusuoralla kuolemanpaikalle. Haastoi voittajan lopussa. OK+
MERVIN JASKA: Lähti hyvin ja juoksi johtavan takana. Piti lopussa asiallisesti totoon. OK
KYLMÄ KALLE: Ravasi alkumatkan kärkikuusikosta jääneenä. Tuli tasaisesti ja kiertelemättä perille, eikä ollut erityisen hyvä tai huono. OK
PERHONELLA: Jäi alkumatkasta kärkiporukan kelkasta. Nousi kiriin 600 ennen maalia ja tuli lopun asiallisesti. OK
MEREN RITARI: Myöhästyi auton takaa ja menetti parikymmentä metriä. Eteni harvassa porukassa tasaisesti ja oli ihan ok. OK
SIRUMAN: Laukkasi alussa ja jäi kärjestä paljon. Juoksi vain matkan läpi.
ULLAN POJU: Laukkasi lähtöön ja 1. kurviin. Taustalla maaliin.
MÄNNIKÖN MASI: Kiersi ensimmäiset 600 metriä kolmatta ja jatkoi kuolemanpaikalla. Laukkasi 1100 ennen maalia ja tippui pysyvästi taustalle.
LAMMIN PLIKKA: Väsähti 3. sisältä viimeisellä takasuoralla. <<
TUUKKA-VEIKKA: Avasi hyin ja juoksi 2. ulkona. Laukkasi 800 ennen maalia pahoin, eikä olisi ravillakaan menestynyt.
YRJÄNÄN SÄLLI: Laukkasi alussa ja taustalla uudelleen 1300 ennen maalia.

LV Lähtö 11. *105-135-190-135, 1.p 500 (Fire Ås)*

FIRE ÅS: Nousi 3. ulkoa kiriin 700 ennen maalia. Eteni kuolemanpaikalle kiripuolikkaan alkaessa ja otti selvän voiton. >
MAY DAY POMPOM: Lähti 4. ulkoa kolmannelle 700 ennen maalia ja kiri asiallisesti kakkoseksi. OK+
PERKY DUST; Matkasi 5. ulkona ja käänteli päätöspuolikkaan alussa ulkoradoille. Kiri lopun hyvin ja ehti totoon. OK+
MUDFIELD MAORI: Sai tulla 3. sisältä kiertelemättä ja oli asiallinen. Rahtunen voimia jäi talteen. OK+
MAMAS LITTLE ANGEL: Lähti hyvin, mutta jäi toiselle ilman selkää. Eteni kärkeen 500 ennen maalia ja oli lopun taipumisesta huolimatta hyvä. OK+
REAL MATCH: Avasi kovaa ja juoksi lähimpänä keulan karkulaista. Taipui maalisuoralla. OK
BE REAL WEB: Ampui keulaan ja veti kovaa. Väsyi päätöspuolikkaalla.
RAILROAD MAN: Laukkasi lähtöön ja tippui kauas kärjestä. Juoksi vain matkan läpi.
GLOBAL NEWS: Laukkasi 2. ulkoa 500 ennen maalia.
CALLELA PAYCHECK: Poissa.
BRISO ISADORA: Laukkasi 4. sisältä 1300 ennen maalia. Eteni jatkossa vauhdilla ja tuli maalisuoran ulkokautta hyvin.
COOL GALAX: Juoksi 6. ulkona ja oli päätöspuolikkaan alussa kaukana kärjestä. Otti laukan 400 ennen maalia.

DMC Firewall is a Joomla Security extension!